Tuomiston historiaa
Historian havinaa
Tuomiston tila on ollut nykyisellä omistajasuvulla viisi sukupolvea vuodesta 1871, jolloin sen osti nykyisen omistajan isoisän isoisä Kaarle Kustaa Tuomisto (os. Karva, os. Hieda). Tarina kertoo, että Kallen askeleita saattaa vielä nykyäänkin kuulla Tuomistolla, hän kun edelleen hyväntahtoisesti vartioi tiluksia.
Nykyisen omistajasuvun aikana Tuomistolla on harjoitettu pääasiassa maataloutta. Kartanolta on kuitenkin jo vuosikymmeniä käyty päivätöissä tilan ulkopuolella. Suku ja ystävät ovat kokoontuneet Tuomistolle juhlimaan niin häitä, syntymäpäiviä, juhannusta kuin rapujakin.
Tuomistolla on viime vuosina lopetettu maatalouden harjoittaminen lähes kokonaan, ja sukupolvenvaihdosten myötä kartano on aloittanut muodonmuutoksen kohti hyvinvointialan retriittikeskusta.
Kartanon alueen viikingit 600-800 jKr
Karkussa ja Tuomiston tilan alueilla on eletty jo rautakaudella, joidenkin arvioiden mukaan jo kivikaudella. Tilan alueella sijaitsee viikinkihautoja, joista tutkituin lienee ns. Tulosen kalmisto. Kalmiston on todettu ajoittuvan ajalle 600-800 jKr eli merovingien ja viikinkien aikaan. Arkeologisissa kaivauksissa tästä maanalaisesta, paikoin kolmikerroksisesta polttokenttäkalmistosta on löydetty runsaasti viikinkien koruja, esineitä ja aseita. Professori Unto Salon mukaan paikka on löydöksiltään yksi Satakunnan (nykyään Karkku kuuluu Pirkanmaahan) arvokkaimmista ja monipuolisimmista polttokalmistoista. Löydöksiä säilytetään Kansallismuseossa.
Karkun riipus
Tuomiston mailla sijaitsevasta Tulosen kalmistosta on peräisin esim. Kalevalankorun muinaiskokoelmaan kuuluvana nykyään tunnettu ”Karkun riipus”. Kalevalakorun perustaja Elsa Heporauta lahjoitti Karkun riipuksen vuonna 1939 Yhdysvaltain presidentin puolisolle Eleanor Rooseveltille lahjana Suomen kansalta. Rouva Roosevelt ihastui Karkun riipukseen suuresti, ja kirjoitti lahjoituksesta omalla kolumnipalstallaan, joka levisi yli sataan sanomalehteen.
Kartanon varhaisvaiheet 1540-1788
Tuomiston tilan alkuvaiheet liittyvät Karkun vanhojen talonpoikaissukujen toimiin. Tilan tiedot löytyvät alueen vanhimmista maakirjoista 1540-luvulta. Silloin tilan nimenä oli ”Ruskiapää” ja talon isäntänä oli talonpoika Olof Ruskiapää. Maakirjojen mukaan Ruskiapään suku hallitsi tilaa 5 sukupolven voimin ja 135 vuoden ajan. Tilan nimi säilyi Ruskiapäänä 1790-luvulle asti, muuttuen hiljalleen 1820-lukuun mennessä nimien Ruskepää ja Ruskeapää kautta Tuomistoksi. Nimenvaihtoon lienee vaikuttanut omistajanvaihdoksen lisäksi tilan päärakennuksen siirtäminen paikalle, jossa oli vahva lehtomainen tuomikasvusto.
Kartanon ritarit 1789 – 1870
Lundin sotilassuku 1789-1823
Tilan omistajaksi tuli vuodesta 1789 alkaen Lundin sotilassuku, joka palveli Ruotsin kuninkaan ratsuväessä. Lundin suvulle oli vuonna 1634 myönnetty sen hakkapeliitan 30-vuotisen sodan melskeissä osoittamien ansioiden perusteella aatelisoikeus.
Tilan osti Turun ja Porin läänin Henkirakuunarykmentin kornetti Gustaf Lund. Hän oli tuon ajan Karkun yhden suurtilan, Kosken kartanon omistajan poika. Gustaf Lund oli naimisissa toisen suurtilan, eli Sääksmäen Jutikkalan kartanon, tyttären Margareta Mellinin kanssa. Gustaf Lund kuoli 1790 Kustaa III:n Venäjän rintaman sodassa saamiinsa vammoihin.
Tila siirtyi tämän jälkeen Gustaf Lundin veljen Henkirakuunarykmentin kapteeni, pataljoonan adjutantti Alexander Lundin omistukseen. Vuonna 1794 kapteeni Alexander Lund siirrätti Ruskepään talon pois Palvialan (Karkun) asemanseudun kyläkeskuksesta, nykyisin ”Sahurinkujan” kortteliksi kutsutulle alueelle. Rakennuksen siirto liittyi isojaon tilusjärjestelyyn, jolla talo siirrettiin peltojensa yhteyteen. Tuolla paikalla on nykyisin Rautaveden rannassa toimineen Karkun Sahan vanha päärakennus, joka rantoineen edelleen kuuluu Tuomiston alueisiin.
Vuonna 1797 Ruskepää siirtyi kapteeni Alexander Lundin lankomiehelle rälssitilojen tarkastaja Henrik Backmanille ja tämän vaimo Birgitta Lundille. Backmanin omistusaikana tilan nimi muuttui Tuomistoksi.
Naisvaltikka 1823-1852
Henrik Backmanin ja Birgitta Lundin jälkeen vuonna 1823 tila siirtyi Karkun kirkkoherran, rovasti Joseph Mollinin (kirkkoherrana 1795-1806) lesken Hebba Mollinin omistukseen, joka piti tilaa vuoteen 1845 saakka. Rouva Mollinin tyttäret jatkoivat tilan pitoa lesken kuoleman jälkeen vuoteen 1848, kunnes taloudelliset vaikeudet kävivät ylivoimaisiksi. Tuomiston tila myytiin vapaaehtoisella huutokaupalla 23.3.1852.
Kruununvouti Lagerblad 1852-1868
Johan Lagerblad
Johanna Trapp
Tuomiston tilan osti varatuomari, Ylisen Satakunnan keskisen kihlakunnan kruununvouti Johan Fredrik Lagerblad. Kruununvouti oli kihlakuntansa ylin valtion läänin virkakunnan edustaja. Kruununvoudin vaimo oli Johanna Trapp, jonka äidin suvussa oli kuuluisia taiteilijoita, mm. hovimaalari Johan Wångberg ja runoilijanakin tunnettu kirjallisuuden historian professori, piispa Frans Franzen.
Sivuhuomautuksena mainittakoon, että edellä mainittu Johanna Trapin sukulainen, huippulahjakas Franzen uurrutti aikanaan Kantin filosofisen analyysin Suomen Akatemiaan. Hän vaikutti 1700-luvun lopussa kirjoittamillaan runoilla Runebergin ja Topeliuksen tuotantoon, kirjoitti virsiä, toimi Åbo Tidning sanomalehden päätoimittajana ja kirjoitti mm. juomalaulun ”Glädjens ögonblick”.
Kruununvouti Johan Fredrik Lagerblad rakennutti Tuomiston tilan (kolmannen) päärakennuksen sen nykyiselle paikalle mäen päälle. Kruununvoudin virkataloksi rakennetun päärakennuksen suunnitelmat laadittiin arkkitehti Carl Ludvig Engelin johtamassa intendentinkonttorissa. Komea empiretyyliä edustava uusklassinen päärakennus valmistui vuonna 1854.
Kruununvouti Lagerblad oli hyvin kiinnostunut myös puutarhanhoidosta. Hän palkkasi Tuomistolle ammattipuutarhuri Matts Hellmannin vuonna 1860. Tuomiston puutarha olikin seudulla ensimmäinen, jossa hoitajana oli ammattimies. Puutarhuri raivasi talon alapuolella olevan laidunniityn ja istutti siihen omenapuita. Näin syntyi Tuomiston nykyisen omenapuutarhan perustukset.
“Kentraalin ruusu”
Puutarhuri Matts Hellmannin jäljiltä muistona ovat myös Tuomiston päärakennuksen ja Riippiläntien välissä kasvavat 30-metriset kuuset, jotka hän istutti 1860-luvun alussa suojaamaan taloa tieliikenteen pölyltä. Tuolta ajalta lienevät myös puutarhassa löytyvät hentovartiset ruusupensaat, joilla on harvinainen vaaleanpunainen kerrottu kukinto ja hieno hento tuoksu. Tuomiston väki kutsuu tuota ruusua nimellä ”kentraalin ruusu”.
Kruununvoudin suuri rakennusprojekti ja maatalouden ongelmat ylittivät kuitenkin hänen resurssinsa. 1860-luvun pahoina katovuosina kruununvoudin taloudelliset vaikeudet johtivat Tuomiston pakkohuutokauppaan.
Everstiluutnantti Kasimir von Knorring ja tuomari Carl Reinhold Mellin 1868-1871
Tuomiston ostivat 5.5.1868 pidetyssä huutokaupassa kruununvouti Lagerbladin takuumiehet everstiluutnantti Kasimir von Knorring ja Suoniemen Kuljun kartanon omistaja, Ylä-Satakunnan alaosan tuomiokunnan tuomari, hovioikeudenneuvos ja vapaaherra Carl Reinhold Mellin. Mellinin vaimo vapaaherratar Maria Mellin oli mukana käynnistämässä alkuopetusta Karkkuun, kuten myös Siuroon. Takausmiehillä Tuomisto oli noin kolme vuotta, ollen jonkin aikaa vuokralla Tyrvään tuomiokunnan tuomari, hovioikeudenneuvos Carl Fredrik Munck af Fulkilalla, mutta taloudelliset ongelmat jatkuivat.
Tuomiston suku 1871 -
Kartanoa tarjottiin paikalliselle maanviljelijälle Kaarle Kustaa Karvalle, joka osti Tuomiston 3.1.1871. Taloon vaimonsa Mathilde Josefina os. Kinkin kanssa muutettuaan he muuttivat sukunimekseen Tuomisto. Tuomistolaisten aikana tilaa laajennettiin merkittävästi.
Tuomiston suku polveutuu suoraan Karkun vanhasta Hiedan suvusta. Kaarle Kustaa Tuomiston (os. Karva) isoisä Juho Heikinpoika Hieda syntyi Hiedan ratsutilalla (s. 1761), ja osti myöhemmin Karvan tilan, josta nimi Karva. Juho Heikinpoika Hiedan isoisän isä on Jaakko Rekonpoika Hieda, joka on koko suvun vanhin tunnettu kantaisä. Hiedan suvun vaskisepät olivat kuuluisia Kustaa Vaasan aikana, sillä he saivat kuninkaalta 1540-luvulla erivapauden harjoittaa vaskisepän ammattia Karkun maaseudulla.
Lähteet
Selander, W. 1961. Vanhoja herrastaloja
Kuvauksia Karkusta: Tuomisto; Lehtikirjoituskopio; Riila, R (2015)
Kupariseppien muistoksi laatta Ellivuoreen – Tyrvään Sanomat 10.9.2015
Kalevala Koru – Karkun riipus
Karkku.net – Historia